torstai 1. toukokuuta 2014

Vappumeininkejä


 Hyvää huomenta ja hauskaa vappua!


Pikkunenkin jo sen verran vapputunnelmissa, että koristeet on jo vähän kärsineet, eikä meinannut saada edes kunnon kuvaa napattua :D




Täällä vappu meni eilen suhteellisen rauhallisesti. Työpäivän jälkeen suunnistettiin isän luokse tervehtimään pilkukasta karvakuonoa ja viettämään aikaa. Miehet joivat muutaman oluen ja katsoivat futista, samalla kun minä paistoin heille vappumunkkeja. Olin muuten ensimmäistä kertaa munkkien paistossa, jos ei lasketa yläasteen köksäntunteja, jotka meni varmaan usein aika sähläämiseksi :D Miehet saivat toimia makutuomareina, sillä minähän en luonnollisesti näihin rasvapalleroihin koskenut. Kuten aiemmin on tullut ilmi, tykkään leipoa. Ihan huvikseen, en vain sen syömisen takia ;) Tosin onhan se yksi niistä leipomisen kohokohdista, kun saat iskeä hampaasi valmiiseen luomukseen, joka on ollut työn (ja joskus tuskankin) takana. Kuitenkin toisten leipomukset maistuvat lähes poikkeuksetta aina paremmilta kuin omatekemät, omissa leivonnaisissa kun tulee toimittua enemmänkin tuomarina ja arvostelijana, kuin niistä nauttijana. Tässä tapauksessa kuitenkin luovutin ilomielin tuomarin sekä nauttijan roolin toisille! Ja herkkua kuulemma olivat :)






En väitä, etteikö olisi tehnyt mieli maistaa näitä itsekin, mutta kun olen jotain päättänyt, siitä on vaikea enää poiketa. Kyse on ainoastaan mielen hallinnasta. Näin kohta kolme viikkoa valmennusta menneenä, olisi suorastaan haaskausta "pilata hyvää putkea" yhden vaivaisen munkin takia. Tai kahden. Tuskin sillä kokonaisuuden kannalta olisi mitään väliä. Periaatekysymyksiähän nämä ennemmin ovat, kuin sitä että koko valmennus menisi jotenkin "pilalle". Toisaalta jos antaa itsellensä löysää tällaisissa pienissä asioissa, antaa jatkossakin. Useampi "no voinhan mä nyt yhden ottaa" -herkku saattaakin tätä myöden muuttua suuremmaksi kokonaisuudeksi, josta seuraa oman projektin hidastuminen, jopa tyssääminen, katumus, ja epätoivo, kun tämä ei onnistukaan. Naisena tiedän tällaiset fiilikset erittäin hyvin. Ja kyllä, sen voi laukaista vaikka tämä yksi pieni munkki. Helposti sitä seuraavana päivänä ajattelee, että "voinhan mä nyt tänäänkin, kun eilenkin, samapa se on..". Siksi aloittaminen on ehdottomasti se vaikein kohta useammalle. Päivien kuluessa sitä jotenkin vierottuu, eikä viitsikään niin helposti enää antaa periksi.

Uskon, että saan enemmän mielihyvää siitä, etten koske näihin herkkuihin "kiellettynä aikana", kuin siitä, että pistelisin sen munkin poskeeni ja nielaisisin. Siinä se sitten oli, munkki on nyt mahassa, ja makukin on suusta jo hälvennyt. Miltä se oikeastaan edes maistui? Tuo nautinto on nopeasti ohi. Haluan toisen.. Huomattavasti kauemmin kestää siitä saatu mielihyvä, että jes, pystyin hyvin pitämään itseni kurissa ja olla syömättä mitään poikkeavaa. Herkuttelu on silloin monin verroin mukavampaa, kun siihen on oikeasti aihetta. Millainen nautinto se on, kun suussa maistuu taivaallisen hyvältä, mutta oman pään sisällä tuntuu kuitenkin pahalta? Naiset kun nyt ovat useimmiten sitä mieltä, että herkut ovat lähes kokonaan pannassa, ja aina kiellettyjä. Näin sen ei pitäisi olla, mutta tällaisen elämäntavan puitteissa ei oikein voi muuten ajatella. Herkuille on varattu jo etukäteen se oma päivänsä ja hetkensä. Kaikille se ei sovi, mutta niin ei sovi fitness yleisestikään. Itse olen hyvin tyytyväinen tämän kanssa :)

Muistakaa nauttia, omalla tavallanne, mutta järkevästi!


pus<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti