sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kesän viime hetket ja sokeriton terveysherkku!

Huomenta!

Täällä on alkanut kesäloma part 2! Eli toista puolikasta (2 viikkoa) vietellään nyt :) Jee.

Jotenkin jäi päivittämättä miten tuo BrutalDiet oikein päättyi. Siis jos nyt katsotaan tilannetta, on se aika +-0, sillä tässä on tullut vaihteeksi kekkeröityä milloin missäkin. Ja kaksi viikkoa enää kesää! Apuaa.

Mutta yhteenvetona.. BrutalDiet kyllä toimii, mutta mielestäni omalle kohdalleni ei ehkä se sopivin ohjelma. Itse ainakin koin itseni todella väsyneeksi ja samalla treenimotivaatiokin hävisi kuin tuhka tuuleen. Nälkä ei ollut ja ruoka oli hyvää, mutta eih.. Ei ei ei. Haluan treenata paljon ja kovaa. Haluan että jaksan ja treenatessa on hyvä fiilis. Eikä niin, että se väkipakolla painetaan läpi. Silloin se ei ole enää kivaa. Treenaamisen pitää olla mielekästä ja siitä pitää tulla sellainen fiilis, että on ihan liekeissä! Haluan että kroppa toimii hyvin, polttoainetta siis enemmän koneeseen. Ja vaikka kroppa jaksaisikin vetää, yleensä se on se mieli joka sprakaa ensimmäisenä. En tiedä johtuiko alun jälkeen iskevä mielialan madaltuminen vähäisistä kaloreista vai vähäisistä hiilareista ja ylipäätään siitä ettei jaksa, mutta sellaista oli havaittavissa. Tulee olo, että on vaan pakko suorittaa ja kyllä lopussa se kiitos sitten seisoo. "Matkasta" ei tällöin paljoa nautita.

Ajattelin että vetäisen BrutalDietin vielä myöhemmin kunnolla läpi, mutta toistaiseksi ajatukseni ovat nyt siinä, että en tuohon rupeamaan enää lähde. Mielummin syön enemmän ja kunnolla, että jaksan treenata kunnolla ja mieliteot ovat paljon vähäisemmät, että nautin tosiaan myös siitä matkasta enkä vaan tuijota lopullista päämäärää. Olen elämässäni dieetannut aika paljon, kokeillut erilaisia juttuja, ja monesti olen ajatellut että en vaan varmaan sitten tykkää liikunnasta. Nyt olen huomannut, että syy on ollut vain vääränlaisessa toteutuksessa. Jos nukkuu tai syö huonosti (esimerkiksi liian vähän), onko se nyt ihmekään että treeni-into katoaa. Kun kroppa ei saa tarpeeksi oikeanlaista polttoainetta, onko se ihme ettei se jaksa painaa eteenpäin ja meno on takkuista.

"Normaaliin" elämään palattuani treeni-intoni on palautunut entisiin uomiinsa ja nuo ihmeelliset koukutukset, kuten Pepsi Max, ovat tiessään! Mutta ei siinä, oli taas kiva kokeilla jotain uutta. Ei sitä tiedä mikä itselleen sopii, ennen kuin kokeilee. Nyt haluan kuitenkin keskittyä siihen, että ennen kaikkea kroppa ja mieli voivat hyvin. Yritän välttää tuollaista "rääkki-intoa" jatkossa, sillä ajan sillä loppupeleissä itseni aina piippuun ja kroppa alkaa niin sanotusti sekoilla :D Koitetaan siirtää nuo "piippuunvetämisinnot" ainoastaan sinne salin seinien sisäpuolelle! ;)

Olen tässä nyt koittanut välttää sokerin syöntiä (like as always), mutta muuten olen antanut itselleni aika vapaat kädet syömisten suhteen. Sokeri koukuttaa minut välillä aika pahastikin, itseasiassa tässä aiheeseen liittyen mielenkiintoinen kuva, johon törmäsin..




Törmäsin tähän, kun selailin Netflixistä leffoja, ja silmille pomppasi "Fed Up" -niminen dokkari, jossa käsitellään lasten liikalihavuuden syitä Jenkeissä. Tää pitää kyllä ehdottomasti katsoa! Myös siitä syystä, että itse välillä olen tosissani saanut taistella sokerihimojeni kanssa. Ehkä ymmärrän tämän jälkeen myös itseäni paremmin.

Eli ei siis liikaa sokeria ainakaan mulle :) Muutenkin sitä tottakai yritän välttää, se tuo muiden haittojen lisäksi itselleni myös aika ikävän "huuruisen" olon. Yäk.

Mietin yksi päivä, että mitäs hyvää ja sokeritonta terveysherkkua sitä oikeen taas keksisi. Niinpä mieleeni muistui vanha, hyväksi todettu resepti Muscle & Fitness Hers -lehdestä. Lehteä en enää löytänyt, mutta netistä sain tuon ohjeen kaiveltua. Itse kuitenkin muistelin, että silloin aikoinanikin vähän reseptiä tuunailin. Kyseessä on siis banaani-mustikka-kaurapaistos. Ihan törkeen hyvää!




Ja näin sen toteutin :)


Ainekset:

5dl Kaurahiutaleita

1,2 dl hasselpähkinärouhetta

1/2 dl hunajaa

1tl leivinjauhetta

2tl kanelia

1/2 tl suolaa

5dl rasvatonta maitoa

2 kananmunaa

1/2 dl voita (tai margariinia)

1tl vaniljajauhetta

2 banaania

200g pakastemustikoita


Valmistus:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele noin. 20x20cm vuoka.

2. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, puolet pähkinärouheesta, leivinjauhe, kaneli ja suola.

3. Yhdistele toisessa kulhossa hunaja, maito, munat, voi ja vaniljajauhe.

4. Viipaloi banaanit ja asettele ne vuoan pohjalle. Kaada niiden päälle pakastemustikat (jätä vähän koristeluun!). Peitä hedelmät kauraseoksella.

5. Kaada munamaitoseos koko komeuden päälle ja varmista, että neste peittää kuivat aineet kauttaaltaan. Ripottele päälle loput mustikat, sekä puolet pähkinärouheesta. Jos banaaniviipaleita on jäänyt yli, voit käyttää ne tässä vaiheessa.

6. Paista noin 30-35 minuuttia, kunnes paistos on hyytynyt ja saanut kauniin värin pintaan. Anna vetäytyä 5-10 minuuttia ennen nauttimista. Parhaimmillaan paistos on viileänä, mielellään yön yli jääkaapissa vetäytyneenä! Ja jos kunto sallii, niin ehdottomasti vaniljakastiketta/-jädeä kylkeen ;)

Bon Appetit :)


Nautitaan vielä kesän viime hetkistä!