torstai 28. toukokuuta 2015

Herätysss! :)

Heipä hei, nyt aletaan taas olla elävien kirjoissa! :)

Muutama kunnolla nukuttu yö niin johan tää likka alkaa olee taas kun uus ihminen! Taas tuli kyllä ihan kantapään kautta todistettua kuinka tärkeää riittävä unensaanti on, se vaikuttaa ihan kaikkeen! Aika oleellinen juttu siis, pitää ruveta taas ihan oikeasti arvostamaan ja kiinnitämään siihen huomiota! Välillä se jotenkin vaan kummasti unohtuu..

Otin siis ihan asiakseni, että nyt nukutaan univelat pois ja palautetaan normaali unirytmi kohdilleen. Otin apukeinot käyttöön, koska tiedän kokemuksesta, että itseni nukkumaan pakottamisesta ei tule mitään. Päinvastoin se siirtää unta vaan yhä pidemmälle, kun uneen pääsemistä stressaa. Lisäksi minulla ei ole ongelmana pelkästään unensaanti, vaan myös yöheräämiset. Mistä lie johtuvat, ei sille tunnu olevan mitään järkevää syytä kun silmäni unen aikana yhtäkkiä vain avautuvat. Mutta ei tässäkään vielä kaikki, vaan lisäksi myös herään joka aamu liian aikaisin :D Joka aamu herään noin kello 06:30, olin sitten mihin tahansa aikaan mennytkin nukkumaan.




Päätin siis kokeilla melatoniinilisää, kun olen siitä niin paljon positiivista kuullut. Toimii se sitten lumevaikutuksena tai oikeasti, niin pääasia että toimii ;) Kyllä se uni tuli kieltämättä helpommin. Yöheräämiset eivät kyllä loppuneet, mutta ainakin herätessäni tunsin väsymystä ja sain vielä uudestaan unenpäästä kiinni, ja olen pystynyt sinnittelemään ja saamaan sen 8 tuntia unta yössä. Monesti aamulla herätessäni tuntuu käyvän niin ylikierroksilla, ettei vaan enää saa unenpäästä uudestaan kiinni.

Viime viikko ei siis mennyt ihan putkeen.. Tavoitteeni 3 salia + yksi lenkki jäi tällä kertaa yhteen saliin, yhteen juoksulenkkiin, yhteen tunnin kävelylenkkiin ja sulkapallon peluuseen :D Ruokailutkaan eivät menneet aivan nappiin, vaikka vähän vapaammalla dieetillä olenkin, niin nyt ei voitu kyllä puhua enää edes dieetistä :D Makeanhimoani ruokin muunmuassa näillä, proteiinikorvapuusteilla. (^_^) Resepti näihin löytyy täältä. Kantsii kyllä kokeilla, oli hyviä! ;)


Rahkakorvapuustit


Mutta jihuu, nyt on vähän tankkailtu ja pidetty kevyempää viikkoa niin jaksaa taas! :) Lihakset ovat ihanan kipeinä eilisestä treenistä <3 Väsytti kyllä hulluna eilisen salitreenin jälkeen, mutta silti oli pakko lähteä käymään vielä Ikeassa, jotta sain loihdittua itselleni uuden bloggausspotin ;)


Uusi bloggausspotti <3


Tältä se nyt näyttää :) Oon niiiin häpi! Tuossa on mukava kirjoitella :) Ja kuten kuvasta näkyy, arska paistaa aika lujaa ;) Ihanaa, kesä!




Eilisellä Ikea-reissulla tuli ostettua myös kesän ensimmäiset mansikat <3



Ihanaa kesän jatkoa <3

lauantai 23. toukokuuta 2015

Kroppa jumissa

Viikko on ollut vähän hankala. Olen ollut jotenkin tosi väsynyt ja olo on ollut voimaton. Periaatteessa fiilis on muuten hyvä henkisesti, mutta tuntuu ettei kroppa jaksa niin kuin normaalisti. Olo on jotenkin vähän pöhöttynyt ja tuntuu että kroppa on tukossa. Nälkä (ja makeanhimo!) vaivaa lähes koko ajan, kroppa varmasti huutaa lisäenergiaa ollessaan väsynyt. Olin keskiiviikkona tekemässä jalkatreenin, eikä alakroppa ole vieläkään palautunut. Lihakset eivät ole erityisemmin enää kipeät, mutta tuntuu, että jo kävelykin alkaa heti hapottaa ja saa jaloissa tuntuman, että nilkoissa olisi muutaman kilon painot. Tuntuu kuin aineenvaihdunta ei pelittäisi ihan normaaliin tahtiin. Mitäs siitä kuningas alkoholista edellisessä postauksessa puhuinkaan, voi olla että vastaus löytyy ihan vaan sieltä.. Olen kyllä huomannut että railakkaan illanvieton jälkeen kroppa on aika jumissa koko seuraavan viikon. Mur, onneksi tänä viikonloppuna ei "tarvitse" lähteä mihinkään :D Kivaahan se on, mutta tosiaan jälkiseuraukset kyllä ärsyttää.. Ensi viikolla sitten taas onkin serkun sekä kaverin valmistujaiset, joita en kyllä aio missata vaikka fiilis nyt onkin tämä :) Ne jos jotkin ovat kyllä näiden olotilojen arvoiset! Sen jälkeen voisin pitää hieman pidemmän tauon, nyt ei ainakaan ole tiedossa mitään sen ihmeellisempää illanviettoa.. Ja jos tulee, niin nätisti sitten :)

Vähän kyllä kiukuttaa nämä jumitukset siinä mielessä, että tuossa hetki sitten olin sairaslomallakin niskan/hartian/yläselän takia. Vasen puoli jumittui niin pahasti, etten pystynyt käymään ja olemaan normaalisti töissä, ja siinä samassa pamahti tottakai myös salikielto. Eikä siinä, ei se olisi ollut mukavaakaan siinä vaiheessa, vaikka kuinka olisikin mieli tehnyt lähteä treenille. Pystyin kyllä normaalisti liikkumaan ja olemaan, mitään lukkoa ei sentään ollut. Tietyt asennot ja tottakai tuon vasemman puolen rasittaminen/jännittäminen sai lihakset entisestään jumittamaan, josta seurasi myös pääkipuja ja välillä pientä huimaustakin. Juuri tuona sairasloma-aikana oli hyvä käydä tekemässä niitä porrastreenejä. Kävin myös edelleen juoksemassa, mutta sekin sai välillä hartian vähän jumittamaan.

Erityisesti noiden jumien takia hankin vihdoin foam rollerin eli putkirullan, jonka kokeileminen on jo pitkään ollut harkinnassa. Tietysti myös hierojalle meno olisi ollut enemmän kuin suotava vaihtoehto, mutta foam rollerin ollessa jo muutenkin harkinnassa, oli nyt sopiva tilaisuus sellainen hankkia.




Vaihtoehtojahan on paljon erilaisia, on sileitä, ohuita, nystyllisiä, paksuja, pehmeitä, lyhyitä, pitkitä, kovia jne.. Itse päädyin kuitenkin tähän vähän paksumpaan ja nystylliseen versioon, vaikka niska-hartiaseutua olisi ehkä kätevämpi rullailla vähän ohuemmalla kapistuksella. Se onnistui kuitenkin ihan hyvin myös tällä, ja tämä on käytännöllisempi rullailtaessa isoja lihaksia, kuten jalkoja ja selkää.

Oli se sitten foam rollerin ansiota tai ei, kyllä ne jumit kuin ihmeen kaupalla tosiaan helpottivat! Hetken rullailtaessa, hoidettavalle alueelle tulee ihanan lämmin tunne. Tuntuu että veri lähtee oikein kunnolla kiertämään! Ihan pelkkää nautintoa se ei kuitenkaan ole, vaan kyllä on kieltämättä havaittavissa pieniä hikikarpaloita, kun niitä jumeja availee :'D

Treenikiellon osuessa kohdalle, itsellensä pitää muistaa olla armollinen. Kaikille tulee varmasti jossain vaiheessa elämää tilanteita, jolloin ei pääsekään normaalisti liikkumaan. Tällöin kehitys saattaa hidastua tai tulee jopa takapakkeja. Nämä asiat pitää vain siinä vaiheessa hyväksyä ja ottaa niin, että nyt oli minun aikani, ja käyttää se lepoaika hyödyksi. Oikeasti sitten nauttia siitä levosta, kroppa toimii sen jälkeen yleensä jopa entistä paremmin. Ja mikä tärkeintä, ettei tule niitä ei-toivottuja jälkiseuraamuksia. Jos takapakki on väistämätön, kannattaa vahingot minimoida, eikä vetää läskiksi. Ennen tein juurikin tuota viimeistä.  Olin niin ehdoton "kaikki tai ei mitään" -ihminen. Nykyään tuo "ei mitään" ei tule kysymykseenkään. Vaikka siihen ajatukseen hetkellisesti tuudittautuisikin, aika nopeasti se järjen ääni sieltä tulee jo kolkuttelemaan, että turhaa siinä nyt kiukuttelet kun et asialle mitään voi ;) Muutenkin olen tullut jotenkin araksi sille asialle, että kropassa on huono olla. Vähän ehkä jopa pelkään sitä tunnetta, mutten kuitenkaan pakkomielteisesti. Siksi tolkuton löysäily ja sokerin mättäminen ei enää hirveästi houkuttele, vaikka se onkin omalla tavallaan joskus vapauttavaa. Mutta tässä on se syy, miksen yleensä enää hirveässä uupumuksessakaan "vaihda täysin vapaalle". Tai siis, joka ennen tarkoitti minulle sitä. Ei se ole enää edes mukavaa. En enää ajattele niin, että en saa tai voi tehdä jotakin. Vaan että haluanko.


torstai 21. toukokuuta 2015

Back in business!

Nyt on se hetki, jota olen odottanut niiiin kauan! Tältä se näyttää..

Tämänhetkinen työpiste :)

Kuvasta ei ehkä heti hoksaa mikä tässä on niin mahtavaa, mutta antakaas kun kerron.. 

Huomaatte varmaan, että edellisestä postauksesta on kulunut tovi. Tarkemmin viime postaus on julkaistu viime helmikuussa. Nyt kuitenkin elellään jo toukokuun loppua! Paljon on ehtinyt tapahtua reilussa kolmessa kuukaudessa, ja jo sitä ennen, josta en ole välttämättä viitsinyt blogiin kauheasti edes huudella.. Tiivistettynä, kaksi isoa elämänmuutosta, ero poikaystävästä ja muutto toiselle paikkakunnalle. Nyt vihdoin ollaan siinä tilanteessa, että uusi elämä on saatu kunnolla käyntiin. Tietokonetta minulla ei ole edes ollut noin neljään kuukauteen. Todellakin vasta eilen sain uuden hankittua, ja voin kertoa että i'm soooo falling in lovee! <3 Eli.. Hetki josta olen pitkään haaveillut, on nyt tässä; oma uusi koti, tietokone (vihdoinkin!), musiikkia, kahvia, kesä (eli voi hengailla terdellä), JA SE ETTÄ PÄÄSEN VIHDOIN NÄIDEN KERA BLOGGAAMAAN! 

Ja ihan mahtavaa, että blogia on jaksettu käydä yhä kurkkimassa pienestä tauosta huolimatta :) 

Niin toivoisin, että voisin vain sylkäistä pääni sisältä kaikki kolmen kuukauden aikana käyneet tapahtumat tänne blogiin teidän luettavaksi.. Mutta se taitaa vaatia vähän enemmän töitä :) Suottakoon siis anteeksi jo näin etukäteen, jos kaikki ei mahdu tänään tähän samaan postiin, vaan asioita saattaa pulpahdella mieleen epäkronologisessa järjestyksessä seuraavia postauksia kirjoittaessa..

Mutta, mitä minulle nyt sitten tällä hetkellä kuuluu? Jos pitäydytään ihan treeniasioissa ;) Turhaa ylihypettämistä välttäen, oikeastaan aika hyvää. Jotenkin olen onnistunut saamaan ajatukseni siihen järjestykseen, että nykyinen "fitness-touhu" ei ole missään vaiheessa pakkopullaa. Nautin todella paljon salitreeneistä ja lenkkeilystä, en muista milloin viimeksi olen joutunut oikeasti hammasta purren lähteä treenaamaan. Salilla olen käynyt nyt kolmesti viikossa ja kerran viikossa juoksulenkillä. Tietysti mukaan mahtuu muutakin vaihtelevaa treeniä, esimerkiksi yksi päivä oltiin kaverin kanssa lätkimässä sulista, ja pariin otteeseen olen käynyt kiipeilemässä Malminkartanon portaita :) Yksi iso syy kasvaneeseen treeni-intooni on tietysti uusi ympäristö, vaihtelu virkistää aina ja antaa uutta motivaatiota. Uusi sali ja uudet lenkkireitit ovat muuten aivan mahtavat! Laitan niistä vaikka vielä postauksen ihan erikseen :)) 

Kuvaa uudelta salilta, @Easyfit Lauttasaari :)



Tällä hetkellä minulla ei ole kiire mihinkään. Periaatteessa olen dieetillä, olen koostanut oman, mieleiseni ruokavalion jonka mukaan menen päivittäin. Kuitenkaan en siedä enää itseni liikaa kituuttamista, kroppa ei ole kone eikä se toimi aina samalla tavalla. Jos nälkä vaikuttaa liikaa normaaliin olemiseen (huono olo, pyörrytys tms), en epäröi syödä välillä vähän enemmän. Niin sanotusti siis kroppaa kuunnellen. Tietysti seuraan jatkuvasti kehitystäni, että se etenee haluamaani suuntaan. Tärkeintä on kuitenkin että olo on hyvä.

Olen käynyt viime aikoina myös suhteellisen kiitettävästi hieman juhlistamassa, mutta ei se ole menoa haitannut :D Mitä nyt kolme seuraavaa päivää menee hukkaan, kun olo on niin masentunut ja vetämätön.. Haha, niin se vain on, että alkoholi sekoittaa hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan aina hetkeksi. Mutta kokonaisuus tässäkin ratkaisee, eikö niin :) Eli ei joka viikonloppu! Kyllä silti yritän pitää itseni aina jonkinmoisessa ruodussa, vaikka se vaatiikin vähän enemmän taistelua toisina päivinä. 

Verrattuna siihen, että ennen alkoholia tuli maisteltua noin kaksi kertaa puolessa vuodessa, niin.. Ihan hyvin on tullut nyt ulkona käytyä, myönnetään. Mutta nyt on vaihteeksi tällainen kausi, kyllä se siitä sitten tasoittuu aina itsestään :)




..ja tässähän juhlistettiin siis omia 25v-synttäreitä, eli ainakin syy oli tällä kertaa oikein järkevä ;) Vähän valkkaria..

Että semmosta :) Ens kerralla jatkuu, vielä on paljon kaikkea mistä haluan teille kertoa, jos nyt niitä postauksiakin hieman useammin kun kerran kolmessa kuukaudessa ;) 

Lähitulevaisuudessa luvassa myös pieni fresh up blogille, ja ehkä jopa jotain pientä videopostia/-klippiä :)

Puss!!