Kroppa jumissa

Viikko on ollut vähän hankala. Olen ollut jotenkin tosi väsynyt ja olo on ollut voimaton. Periaatteessa fiilis on muuten hyvä henkisesti, mutta tuntuu ettei kroppa jaksa niin kuin normaalisti. Olo on jotenkin vähän pöhöttynyt ja tuntuu että kroppa on tukossa. Nälkä (ja makeanhimo!) vaivaa lähes koko ajan, kroppa varmasti huutaa lisäenergiaa ollessaan väsynyt. Olin keskiiviikkona tekemässä jalkatreenin, eikä alakroppa ole vieläkään palautunut. Lihakset eivät ole erityisemmin enää kipeät, mutta tuntuu, että jo kävelykin alkaa heti hapottaa ja saa jaloissa tuntuman, että nilkoissa olisi muutaman kilon painot. Tuntuu kuin aineenvaihdunta ei pelittäisi ihan normaaliin tahtiin. Mitäs siitä kuningas alkoholista edellisessä postauksessa puhuinkaan, voi olla että vastaus löytyy ihan vaan sieltä.. Olen kyllä huomannut että railakkaan illanvieton jälkeen kroppa on aika jumissa koko seuraavan viikon. Mur, onneksi tänä viikonloppuna ei "tarvitse" lähteä mihinkään :D Kivaahan se on, mutta tosiaan jälkiseuraukset kyllä ärsyttää.. Ensi viikolla sitten taas onkin serkun sekä kaverin valmistujaiset, joita en kyllä aio missata vaikka fiilis nyt onkin tämä :) Ne jos jotkin ovat kyllä näiden olotilojen arvoiset! Sen jälkeen voisin pitää hieman pidemmän tauon, nyt ei ainakaan ole tiedossa mitään sen ihmeellisempää illanviettoa.. Ja jos tulee, niin nätisti sitten :)

Vähän kyllä kiukuttaa nämä jumitukset siinä mielessä, että tuossa hetki sitten olin sairaslomallakin niskan/hartian/yläselän takia. Vasen puoli jumittui niin pahasti, etten pystynyt käymään ja olemaan normaalisti töissä, ja siinä samassa pamahti tottakai myös salikielto. Eikä siinä, ei se olisi ollut mukavaakaan siinä vaiheessa, vaikka kuinka olisikin mieli tehnyt lähteä treenille. Pystyin kyllä normaalisti liikkumaan ja olemaan, mitään lukkoa ei sentään ollut. Tietyt asennot ja tottakai tuon vasemman puolen rasittaminen/jännittäminen sai lihakset entisestään jumittamaan, josta seurasi myös pääkipuja ja välillä pientä huimaustakin. Juuri tuona sairasloma-aikana oli hyvä käydä tekemässä niitä porrastreenejä. Kävin myös edelleen juoksemassa, mutta sekin sai välillä hartian vähän jumittamaan.

Erityisesti noiden jumien takia hankin vihdoin foam rollerin eli putkirullan, jonka kokeileminen on jo pitkään ollut harkinnassa. Tietysti myös hierojalle meno olisi ollut enemmän kuin suotava vaihtoehto, mutta foam rollerin ollessa jo muutenkin harkinnassa, oli nyt sopiva tilaisuus sellainen hankkia.

Vaihtoehtojahan on paljon erilaisia, on sileitä, ohuita, nystyllisiä, paksuja, pehmeitä, lyhyitä, pitkitä, kovia jne.. Itse päädyin kuitenkin tähän vähän paksumpaan ja nystylliseen versioon, vaikka niska-hartiaseutua olisi ehkä kätevämpi rullailla vähän ohuemmalla kapistuksella. Se onnistui kuitenkin ihan hyvin myös tällä, ja tämä on käytännöllisempi rullailtaessa isoja lihaksia, kuten jalkoja ja selkää.

Oli se sitten foam rollerin ansiota tai ei, kyllä ne jumit kuin ihmeen kaupalla tosiaan helpottivat! Hetken rullailtaessa, hoidettavalle alueelle tulee ihanan lämmin tunne. Tuntuu että veri lähtee oikein kunnolla kiertämään! Ihan pelkkää nautintoa se ei kuitenkaan ole, vaan kyllä on kieltämättä havaittavissa pieniä hikikarpaloita, kun niitä jumeja availee :'D

Treenikiellon osuessa kohdalle, itsellensä pitää muistaa olla armollinen. Kaikille tulee varmasti jossain vaiheessa elämää tilanteita, jolloin ei pääsekään normaalisti liikkumaan. Tällöin kehitys saattaa hidastua tai tulee jopa takapakkeja. Nämä asiat pitää vain siinä vaiheessa hyväksyä ja ottaa niin, että nyt oli minun aikani, ja käyttää se lepoaika hyödyksi. Oikeasti sitten nauttia siitä levosta, kroppa toimii sen jälkeen yleensä jopa entistä paremmin. Ja mikä tärkeintä, ettei tule niitä ei-toivottuja jälkiseuraamuksia. Jos takapakki on väistämätön, kannattaa vahingot minimoida, eikä vetää läskiksi. Ennen tein juurikin tuota viimeistä.  Olin niin ehdoton "kaikki tai ei mitään" -ihminen. Nykyään tuo "ei mitään" ei tule kysymykseenkään. Vaikka siihen ajatukseen hetkellisesti tuudittautuisikin, aika nopeasti se järjen ääni sieltä tulee jo kolkuttelemaan, että turhaa siinä nyt kiukuttelet kun et asialle mitään voi ;) Muutenkin olen tullut jotenkin araksi sille asialle, että kropassa on huono olla. Vähän ehkä jopa pelkään sitä tunnetta, mutten kuitenkaan pakkomielteisesti. Siksi tolkuton löysäily ja sokerin mättäminen ei enää hirveästi houkuttele, vaikka se onkin omalla tavallaan joskus vapauttavaa. Mutta tässä on se syy, miksen yleensä enää hirveässä uupumuksessakaan "vaihda täysin vapaalle". Tai siis, joka ennen tarkoitti minulle sitä. Ei se ole enää edes mukavaa. En enää ajattele niin, että en saa tai voi tehdä jotakin. Vaan että haluanko.